Hoidot ja kurssit

Teen energiahoitoja, intialaista päähierontaa sekä intuitiivisia tulkintoja omassa työtilassani sekä Iisalmen keskustassa ja tilauksesta muilla paikkakunnilla.  Lisäksi ohjaan perinnerummun valmistusta ja reikikursseja. Palveluihini kuuluvat sekä lähi- että kaukohoidot. Hoitoihin kuuluu yleensä myös asiakkaalle ajankohtainen kanavointi tai viesti.

Koen hoidon aikana olevani kanava, jonka kautta energia kulkee asiakkaan korkeimmaksi parhaaksi. Olen yhteydessä sekä maaenergioihin että ylhäältä tulevaan maailmankaikkeuden rakkauteen ja energiaan. Tiedän olevani työkalu itseäni suuremmalle voimalle, mutta kuitenkin hoitajana läsnä reilusti omana itsenäni. Tavoitteenani on tarjota energiahoidon ja kanavoinnin lisäksi inhimillinen läsnäolon hetki.

Kaukohoito, mitä se on?

Kaukohoito on sovittuna ajankohtana  tehtävä energiahoito, joka tehdään 'etänä'. Hoidettavan kannattaa varmistaa, että saa olla hoidon ajan rauhassa.  Suosittelen makuullaan oloa, jotta hoidon saaja pystyy rentoutumaan. Muita valmisteluja ei tarvita. Hoito kestää 30 minuuttia. 

Aluksi otan yhteyden hoidettavan energiaan sekä auraan ja luon välillemme yhteyden sekä suojauksen. Tämän jälkeen lähetettävän hoidon aikana toimin kanavana, jonka kautta puhdistava ja voimaannuttava energia kulkee hoidettavalle. Hoidossa tapahtuu ne asiat joiden kuuluukin tapahtua vastaanottajan parhaaksi. Näin hoito on täysin turvallista. Teen hoidon ainoastaan vastaanottajan luvalla. Hoidon aikana minulle mieleen nousseet viestit kirjoitan hoidon jälkeen yleensä sähköpostiviestinä hoidettavalle.
Asiakkaiden kokemuksia hoidoista: 

 "Kiitos Sanna hoidosta :). Se oli voimallinen sydäntä parantava ja puhdistava sekä olotilaani kokonaisvaltaisesti keventävä kokemus. ♥ Hoito tuli tarpeeseen ♥." 
"Tämä hoito oli juuri sitä mitä tarvitsin tähän hetkeen." 
"Mahtava puhdistava energia kulki koko hoidon ajan. Puit sanoiksi sen mitä olen jo jonkin aikaa mielessäni miettinyt, Kiitos sinulle!"  
"Olen saanut Sannan hoidoista apua minua pitkään vaivanneeseen huimaukseen. Hoito tuntui miellyttävältä ja erittäin voimakkaalle. Tuntui kuin olisin ollut Äiti Maan sylissä. Tunsin oloni hoidon jälkeen selkeämmäksi ja energisemmäksi. Kiitos!"

Meillä valmistuu rumpuja. Kuva Kati Latva-Panula, Fiinikuva

Kuva Kati Latva-Panula, Fiinikuva